Asiakastarina: "Olen ollut lapsesta asti pyöreä"

2.2.2017

Minä olen Heli ja minulla on syömishäiriö.

Olen aina ollut lapsesta asti pyöreä, en kuitenkaan liian lihava, mutta pyöreä. Sellainen tyypillinen tyttö jota ala-asteella haukuttiin läskiksi ja jota painon takia kiusattiin. Teininä olin normaalipainoinen, mutta sitten jossain kahdenkymmenen ikävuoden hujakoilla paino alkoi taas pikku hiljaa nousta, niin että kun esikoisemme syntyi 2001 oli kiloja kertynyt reilusti. Vuonna 2003 kun kuopuksemme syntyi olin jo melko tuhdissa kunnossa. En missään vaiheessa ollut kovin kiinnostunut liikunnasta tai liikkumisesta. Minulle riitti sellainen arkiliikunta lasten kanssa, ulkoilu ja vaunulenkit. Vuonna 2010 elokuussa minulla alkoi elämässä jakso, joka muutti kaiken. Jäin työttömäksi ja nuorimmaisemme aloitti koulun. Tämä tarkoitti, että minulla olisi ns. omaa aikaa 4-5 tuntia jolloin tyttäremme olivat koulussa. Ajattelin hyödyntää sen aloittamalla kuntoilun ja otin itselleni Vireukselta salijäsenyyden. Aloitin elämässä uuden aikakauden, aloin käymään salilla.


Tässä vaiheessa painoin 103 kg. En asettanut itselleni mitään tiettyä tavoitetta salitreenien myötä. Ajattelin vain, että paino putoaa sen minkä putoaa. Aloittaessani kuntoni oli todella huono. 10 min crosstrainerilla ja ajattelin, että kuolema tulee. Ruokailujen ja ruoan kanssa en tehnyt mitään suurempia suunnitelmia. Muistan vaihtaneeni rasvaiset tuotteet rasvattomiin jne. Taisin käydä salilla syksyn mittaan päivittäin. Kunto alkoi pikkuhiljaa kasvaa ja paino tippui tasaisesti. En suoraan pysty sanomaan sitä hetkeä missä vauhtisokeus iski, osoittamaan sitä hetkeä milloin tämä ”omaa aikaa” –projektini lähti lapasista........

Seuraavat selkeät muistikuvat ovat noin 6 kuukauden päästä. Tuolloin painoa oli tippunut 45 kg ja ympärilläni olevat ihmiset alkoivat jotenkin ymmärtämään, että minulle oli tapahtunut jotain. Tuli ihmetystä ja kehuja. Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo niin syvällä, täysin väärillä raiteilla laihduttamisen ja syömisen suhteen. Jossain vaiheessa olin, tahtomatta ja tarkoittamatta, ajanut oman kehoni ketoosiin. Se selittänee, näin jälkeenpäin analysoidessa, nopean painon tippumisen. Muistan ajanjakson jolloin mieheni ihmetteli minun ominaistuoksua, ei sillä tavalla pahaa hajua, mutta sellaista metallista ja rautaista tuoksua. Luin vasta myöhemmin, että kun keho on syvässä ketoosissa voi hengitys tuoksua metalliselta.

Kun ajattelen vuosia 2011-2012 voin todeta, että ne olivat minulle yhtä helvettiä. 45 kg ei tietenkään riittänyt. En edelleenkään asettanut mitään tavoitteita painon pudottamisen suhteen, mutta koska vaaka näytti koko ajan vähemmän, se riitti minulle. Osasin itse nujertaa painon. Tuntui, että ainut motivaationi silloin olikin vain haastaa itseäni saavuttamaan koko ajan enemmän. Siinä vaiheessa se oli vaaka ja pienenevä lukema tai se, että pystyisin koko ajan vähentämään omaa syömistäni ja lisäämään liikuntaa. Kävin joka aamu 2 tuntia salilla ja iltaisin olin mukana parilla ryhmäliikuntatunnilla tai sitten kävin parin tunnin kävelylenkillä. Viikoittain kertyi 20-25 tuntia liikuntaa, kevyesti. Tuo kaikki liikuntamäärä kuitattiin pois syömällä kerran päivässä iso salaatti, eli karkeasti arvioiden noin 300 kcal:ia päivässä. Muistan, kun vaaka näytti 50,3 kg ja mietin, että pystyisinkö saamaan painoni alle 50 kg??? Tämän koin haasteeksi joten kyllähän minä sen tein. Alin painoni oli 49 kg. Painon pudotusta oli yhteensä -54 kg. Se oli täyttä helvettiä!!

Muistan hetket kun minulla oli vain niin älyttömän kova nälkä. Otin yhden Cracotte-näkkileivän jolle sipaisin kevytsulatejuustoa. Sen syötyäni tärisin kauttaaltaan. En voinut ajatella mitään muuta, kuin sitä, että minun on pakko saada niitä lisää. Söin siltä istumalta 4 lisää ja huono omatuntohan siitä tuli. Rankaisin itseäni liikunnalla. Tuon ajanjakson muistikuvat itsestäni ovat, että ulkoisesti nautin siitä, että mahduin yhä vain pienimpiin vaatteisiin. Sain huomiota ja ihmetteleviä ja ihailevia katseita muilta. Ulkoisesti vain hymyilin. Mutta sisäisesti, henkisesti olin aivan rikki. Voin tuolloin todella huonosti. Aloin saada pahoja rytmihäiriöitä, maha ja suolisto oli huonossa kunnossa, nukuin huonosti ja olin kiukkuinen ja tiukka kuin viulunkieli, joka odotti , että milloin mahtaa napsahtaa poikki.

2012 lopulla tapahtui käännekohta. En saanut enää ihailevia tai kannustavia huomautuksia. Sain perheeltäni ja ystäviltäni huolestuneita kommentteja. Ne eivät tietenkään tepsineet minuun. Mieheni sanoi jopa ”kovempaa” mutta tämäkään ei auttanut. Tämä johti siihen, että salailin sekä syömisiäni että liikkumisiani perheeltäni. Vältin näin heidän arvostelun. Samalla kertaa annoin kuitenkin jollain tavalla syömisen kanssa vähän periksi. Ehkä se johtui siitä, että voin tuolloin niin äärimmäisen huonosti ja olin täysin loppuun palanut. Jossain vaiheessa aloitin taas syömisen, kuitenkin niin, että ensimmäinen ateriani oli päivällinen klo 15:30 kun koko perhe oli koolla syömässä yhdessä. En tietenkään voinut syödä samaa ruokaa kuin muu perhe, hiilihydraatti ja rasvakammo oli edelleen niin vahva. Saatoin tuon päivällisen lisäksi syödä jotain pientä iltapalaa. Tuona aikana paino nousi 12kg mikä tuntui minusta pahalta ja häpesin sitä, mutta samalla siinä pysymiseen kannusti parempi vointi ja olotila. Tuota yhden tai kahden aterian päivärytmiä ylläpidin aina vuoteen 2016.

2013 minulta meni oikeasta polvesta eturistiside poikki. Leikkaus epäonnistui. Oikeaa polvea on leikattu tähän mennessä 15 kertaa ja vasenta kahdesti. Voitte vain kuvitella, että nuo ajat ovat olleet minulle äärimmäisen stressaavia. En pystynyt kontrolloimaan painoani liikunnalla, joten aloin taas siirtää kontrollia syömiseeni. Onneksi kuitenkaan viimeiset järjen rippeet eivät antaneet minun mennä niin pitkälle kuin vuosina 2011 ja 2012. Kehoni kärsi leikkauksista ja kovista antibioottikuureista joita jouduin polven takia syömään. Loppujen lopuksi tuli hetki vuonna 2014 kun vatsa ja suolisto ei enää ottanutkaan mitään vastaan. Paino tippui 10 kg  eikä mikään enää imeytynyt. Tästä kaikesta toipuminen oli tuskallisen hidasta ja kesti pitkään.

Tammikuun 8. päivänä 2016 sekä vasempaan että oikeaan polveen tehtiin korjausleikkaukset. Toipuminen oli tällä kertaa äärimmäisen raskasta. Kevään aikana kypsyi ajatus siitä, että minun on pakko saada apua tähän fyysiseen puoleen. Halusin kuntouttaa molemmat polvet kunnolla ja rauhassa,  etten omilla liiallisuuksiin menevillä liikuntatottumuksilla tekisi enää mitään vahinkoa. Kävin Vireuksen fysioterapiassa ja samalla tutustuin Vireuksen Personal Traineriin, Siviin. Toukokuussa 2016 varasin Siville ajan konsultaatiota varten. Olin viimeisimmän polvirumban aikana tajunnut, että en saa hallintaani syömistäni.

Sain ohjeeksi, ennen tapaamistamme, pitää viikon ajan rehellistä ruokapäiväkirjaa. No, ensi tapaaminen oli korvia punottavaa palautetta. Kerroin taustani, ja raotin hänelle vähän ongelmaani. Siv meni kuitenkin pintaa syvemmälle ammatti- ja ihmistuntemuksellaan ja osasi heti ensimmäisellä kertaa kaivaa esiin asioita jotka olivat siellä pinnan alla piilossa muilta. Olin itse tehnyt keholleni hallaa, aineenvaihdunta tökki ja hormonitoimintaa ei ollut lainkaan........


Muistan sen shokin tunteen, kun sain luettavaksi aikuisen naisen 1500 kcal/päivä ruokavalion. Olin kauhusta jäykkänä siitä ruokamäärästä!! Olin kuitenkin päättänyt, että nyt on syötävä. Meni kolme viikkoa ja tuskailin aina 3-4h välein, että taasko minun on syötävä?? Eihän minulla ollut edes nälkä!! Söin kuitenkin. Pikku hiljaa huomasin ruuan antaman energian päivän jaksamisessa. Olo oli ihan erilainen. No, paino tietenkin lähti nousuun. Oletan, että keho ajatteli, -”että nyt imetään tätä energiaa ennen kuin muija taas flippaa!!” Ja kyllä, tässä on muutama kerta flipattu. Hiilihydraattikammo alkoi taas säädellä syömisiäni, mutta onneksi Siv huomasi sen ja palautti raiteille.

Isoin, suurin ja raskain flippaus henkisesti minulle tuli tässä ennen joulua. Painoni nousu alkoi stressaamaan ja olin jo alkanut nauttimaan syömisestä. En voinut enää ajatella, että luopuisin syömisestä. Aloin salaa lisäämään liikunta, taka-ajatuksena, että saisin kohotettua kalorikulutustani. Se nyt vaan ei toiminut. Stressaantuneessa kehossa kaikki kääntyy päälaelleen. Viimeisin kehon koostumusmittaus oli minulle katastrofi. Rasvaprosentti oli noussut ja saavuttamani lihasmassa olikin hävinnyt. En oikeastaan vieläkään ymmärrä tätä kaikkea ja motivaatio on hukassa. Se pettymys huomata kuinka sitkeä tuo toinen ”syömishäiriöinen Heli” on, on todella raskasta, melkeinpä lannistavaa...... Minulle oli tämänkin tekstin tuottaminen kova paikka, tekstin missä myönnä, että minulla on syömishäiriö. Pidän itseäni fiksuna ja järkevänä naisen enkä ymmärrä miten tällainen asia voi hallita ja kontrolloida minua. Toiseksi ajattelen, että minä en ansaitse mitään tällaista syömishäiriöisen leimaa. Sellaiset leimat kuuluvat anorektikoille jne jne. Enhän minä kuulu heihin. Samalla huokaisen hiljaa itsekseni, että en tiedä mihin kategoriaan kuulun, mutta varmuudella en voi hyvin.......

Personal Trainer Sivin terveiset:

Heli on äärimmäisen vahva ja jääräpäinen nainen. Hän on rohkea kertoessaan tästä kaikesta teille. Hän on kamppailut ongelman kanssa vuosia ja on vasta nyt valmis purkamaan tilannetta. Heli ei ole yksin tilanteensa kanssa, hänellä on kohtalotovereita lähempänä kuin hän aavistaakaan. Tämän kirjoituksen avulla halusimme muidenkin huomaavan, että kyseessä on asia jota piilotellaan ja jota ei myönnetä. Syömishäiriöt eivät katso ikää tai sukupuolta. Tämän kirjoittaminen on Helille yksi tapa lähestyä tätä asiaa ja purkaa sitä. Matka kohti terveellistä suhdetta ruokaan, on pitkä. Heli on oikealla tiellä. Nostan Helille hattua, että hän uskalsi kirjoittaa tämän tekstin.

Helin kehossa on vuosien varrella tapahtunut paljon muutoksia. Liian vähäinen energian saanti ja liian kova tai usein toistuva liikunta sulkevat kehon toimintoja yksi kerrallaan. Jos kuluttaa enemmän kuin mitä keho saa ravintoa sisäänsä, kääntyy keho itseään vastaan. Moni luule, että vähäisellä ravinnolla laihtuu vaikka tilanne kääntyykin juuri päinvastaiseksi. Koska keho olettaa, vähäisen ravinnon saannin takia,  että eletään pula-aikaa, säilöö se kaiken saamansa ravinnon rasvan muotoon. Laihtumista ei tapahdu vaan rasva ja rasvaprosentti kasvavat. Suoliston ongelmat ovat tyypillisiä eikä vatsa toimi kunnolla. Kuukautisten loppuminen tai niiden muuttuminen epäsäännöllisiksi on naisilla tyypillinen merkki liian vähäisestä energian saannista. Sydänvaivat ja rytmihäiriöt johtuvat hormonituotannon epätasapainosta sekä hivenaineiden ja vitamiinien puutostilasta.   Liian vähäisten hiilihydraattien saanti voi pitkässä juoksussa johtaa ketoosiin. Ketoosi on aineenvaihdunnan tila, jossa muiden muassa rasvahapoista muodostettujen ketoaineiden pitoisuus veressä on koholla. Tämä on seurausta ravinnon alhaisesta hiilihydraattien määrästä, mikä voi johtua paastosta, ravinnon puutteesta tai vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattamisesta. Ketoaineiden tuotto ei paaston alkupäivinä ole voimakasta. Paaston jatkuessa, ts. yleensä 5.–6. paastopäivästä lähtien, ketoottinen tila on voimakkaimmillaan. Ketoosin tunnistaa paastoajalle tyypillisestä, imelänhajuisesta hengityksestä.

Syömishäiriöt ovat mielenterveyden häiriöitä, joista kärsivän ihmisen ruokailu- ja/tai liikuntatavat vaikuttavat heidän terveyteensä haitallisesti. Syömishäiriöt voidaan jakaa neljään päätyyppiin, joilla on variaatioita. Päätyypit ovat anoreksia nervosa, bulimia nervosa, BED (Binge Eating Disorder) ja ortoreksia. BED on vähän tunnettu ahmimishäiriö, jossa ihminen ahmii suuria määriä ruokaa oksentamatta tätä ruokailunsa päätteeksi. Ortoreksialla tarkoitetaan häiriötä, jossa henkilö säätelee ja rajoittaa syömistään kohtuuttomasti pyrkiessään ravinnon terveellisyyteen. Tämän lisäksi on ns. epätyypillinen syömishäiriö (EDNOS), jossa on kyse syömishäiriöstä, mutta oireet eivät täytä anoreksian, bulimian tai muun määritellyn syömishäiriön diagnostisia kriteereitä.

Minun tehtävä Helin matkan aikana on tukea ja kannustaa häntä, ohjata häntä oikeisiin auttaviin osoitteisiin, kuunnella, tukea ja vain olla läsnä. Kompastumisia tapahtuu, takapakkia tulee ja monta estettä on vielä ylitettävä. Tämän me teemme kuitenkin yhdessä! Hyvä Heli!!