Mikä on sinun tapasi pudottaa painoa?

17.3.2017

Päätitkö pudottaa painoa? Hankit personal trainerin, noudatit sinulle annettuja ohjeita ja pääsit tavoitteeseen. Mahtavaa! Onnea saavutuksestasi!

Vai epäonnistutko kuitenkin ja jäit ihmettelemään miten toiset pystyvät ja sinä et?

Meillä ihmisillä on erilaisia piirteitä, jotka vaikuttavat tapaamme ajatella, käyttäytyä ja kommunikoida. Siihen vaikuttaa myös oma "todellisuutemme", tapa ottaa vastaan tietoa, havaintoja ja luoda niistä omia uskomuksia ymmärtääksemme todellisuutta. Valmentajan täytyy tunnistaa asiakkaan omaa "karttaa", jolloin hän pystyy ohjaamaan asiakasta oikeanlaiseen painonhallintavalmennukseen. Joidenkin arvioiden mukaan n. 90% painoaan pudottaneista palaa lähtöpainoonsa seuraavan parin vuoden aikana. Jos sinä olet kokeillut tuota "suoraviivaista" mallia ja monta muuta mallia painonpudottamiseen omasta mielestäsi epäonnistuneena sinun ei edelleenkään kannata luovuttaa.

Mentaalivalmennus eli henkinen valmennus perustuu siihen, että opetamme aivojamme ja sen myötä itseämme toimimaan tarkoituksenmukaisemmin omassa elämässämme. Erilaisilla tekniikoilla ja harjoituksilla opimme ajattelemaan uudella paremmalla tavalla, joka palvelee meitä paremmin ja tarkoituksen mukaisesti. Ymmärrämme omia toimintatapojamme ja sitä kautta voimme vaikuttaa niihin itse oivaltamalla ja muuttamalla niitä askel kerrallaan toivottuun suuntaan. Mentaalivalmennuksen avulla tulosten saavuttaminen onnistuu mukavalla tavalla. Opit kohtaamaan muuttuvia olosuhteita uudella innostuneella tavalla ja osaat käsitellä tulevia haasteita paremmin ilman stressiä.

Ensimmäiseksi sinun tulisi pohtia mitä sinä tarkalleen haluat? Mitä hyvää sinun pitäisi nähdä, tuntea ja kuulla kun painosi on pudonnut toivotun määrän? Kenelle kaikille tämä on tärkeää? Mitä sinä itse tästä hyödyt? Miten elämäsi muuttuisi? Millaisia resursseja sinulla on painonpudotuksen toteuttamiseksi?

Tässä vaiheessa saatat vielä selittää itsellesi erilaisia syitä, miksi painonpudotus ei onnistuisi. En onnistu kuitenkaan… Aloitan huomenna… Epäonnistuin viimeksikin, miksi onnistuisin nyt? Minulla ei ole itsekuria… Tämän tyyppiset selitysmallit ovat todennäköisesti vahvistuneet vuosien saatossa ja saaneet sinut toimimaan siten kun nyt toimit. Selitysmallit estävät sinua näkemästä mahdollisuuksia. Sinä itse voit valita mitä haluat uskoa. Sinun ei ole pakko uskoa omia selityksiäsi ja uskomuksia. Kun oivallat, että voit muuttaa ajatuksiasi ja käyttäytymistäsi, se muuttaa myös käyttäytymistäsi.  

Olen varma, että mentaalivalmennuksen avulla pystyt saavuttamaan pitkään haaveilemasi painopudotuksen. Onneksi voit varata ajan Vireuksen Personal Trainereille heti ja löytää itsellesi sopiva tavan päästä tavoitteeseesi. Tulet huomaamaan, miten helppoa se on ja miten merkityksellisemmäksi oman elämäsi voit rakentaa ammattilaisen avustuksella. 

Heli Kallio

Fysioterapeutti, OMT, Licensed Master Practioner of NLP, PT